Yrittäjä. Tänään on Sinun päivä.

En viittaa otsikossa 5.9. pidettävään Yrittäjänpäivään, vaan Vain Elämää -ohjelmaan. Minä niin Ra-kas-tan sitä! Ohjelman konsepti on kerrassaan nerokas ja upposi minuun heti ensimmäisellä tuotantokaudella. Ohjelman tunnelma, upea kuvauspaikka (Satulinna) ja isot tunteet saavat minut sohvan nurkkaan joka perjantai. Ennen kaikkea koukutun ohjelmassa siitä miten tutut artistit tulevat aivan uudella tavalla esiin, kun he esittävät toistensa kappaleita. Artistit saavat puhallettua toistensa kappaleisiin kokonaan uutta eloa ja energiaa. Olen monta kertaa leikitellyt ajatuksella miten mielenkiintoista olisi kopioida ohjelmaa muille aloille. Mitähän seitsemän elokuvaohjaajaa saisi viikossa aikaan saman pöydän ääressä? Heistä jokainen saisi ohjata pätkän kollegansa menestyselokuvaa uudestaan omien näkemystensä mukaisesti. Katsoisin.

Seitsemän päivää. Seitsemän yrittäjää. Jokaisella oma päivä.

Asiakkaitani on tällä hetkellä matkailu-, koulutus-, IT-, hyvinvointi-, rakennus-/kiinteistö-, kustannus- sekä ohjelmapalvelualalla. Olisi kutkuttavaa istuttaa nämä seitsemän yrittäjää viikoksi saman pöydän ääreen. Jokainen saisi vuorollaan oman päivän. He saisivat istua pöydän päässä, kertoa oman yrittäjätarinansa ja kuunnella yrittäjäkollegoiden esityksiä. Muut pöydän ympärillä istujat kertoisivat omia näkemyksiään ja neuvojaan siitä miten veisivät yritystoimintaa eteenpäin. Sellaisen pöydän ääreen minäkin haluaisin päästä.

Meillä kaikilla olisi niin valtavasti opittavana toistemme onnistumisista ja epäonnistumisista. Ongelman, jonka parissa saatat parhaillaan painia, on joku jo ratkaissut. Mistä löytyisi paikka missä kokemuksia pääsisi jakamaan? Ja mistä järjestyisi aikaa, että voisi osallistua?

Tänään pääsen nauttimaan Vain Elämää -ohjelman Encore-päivästä. Tämä taitaa olla viimeinen kausi tätä hupia. PING TV-KANAVIEN OHJELMAPÄÄLLIKÖT! Miten olisi pieni muutos konseptiin ja Suomella olisi taas uusi menestyskonsepti ulkomaille myytäväksi.

One thought on “Yrittäjä. Tänään on Sinun päivä.

  1. Taina Ruottinen sanoo:

    Tämä olisi ihan verraton idea, jos vain aikapula saataisiin jotenkin hoidettua. Ehkä yrittäjälle varatun koko päivän voisi kutistaa tuntiin, joka voisi toistua vaikka kolmella eri kerralla. Formaatin nimi voisi olla Pehmoleijonan luola, jossa tarkoituksena ei olisi arvioida firmaa ostamis- vaan tutustumis- ja auttamismielessä : )

    Liked by 1 henkilö

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s